Taustaani taiteilijana

Pidän kovasti maalaamisesta, värien vaihtelusta ja lennokkuudesta. Erilaisia mieleen piirtyneitä ajatuksialähden sitten kunkin työn kohdalla toteuttamaan. Olen aiemmin maalannut hyvinkin pikkutarkkaa ja realistista, mutta nyt olen maalannut reippaampaa ja runsaampaa kädenjälkeä. Maalaan pääasiassa öljy- ja akryyliväreillä. Lisäksi teen pronssiveistoksia ja harrastan myös valokuvausta. Maalauksillani pyrin purkamaan omia tunteitani ja / tai toiveitani.

Olen TARU-taiteilijarekisterin ja Kouvolan Taideseuran jäsen. Olen toiminut Valkealan Taideseura Ry:n puheenjohtajana 2007-2012 ja johtokunnan varajäsenenä 2012. Olen osallistunut useisiin yhteisnäyttelyihin mm. Koskiston Taidekeskuksessa sekä Suomen Paperitaidegalleriassa. Yksityisnäyttelyistäni olen saanut paljon positiivista palautetta. Olin myös talvella 2006 opiskelijavaihdossa taidealan kouluissa Teldessä Gran Canarialla. Vuoden 2013 alusta aloitin opiskelun KYAMK:issa muotoilijaksi, pääaineena puu.


Yksityisnäyttelyt:

-Jaalan Taidetupa, Kouvola 2011
-Västanfjärdin Galleria, Kemiön saari 2011
-Galleria Suutari, Helsinki 2011
-
Kuusankoskitalo, Kuusankoski 2010
-Iitin kk:n kesäkahvila, Iitti 2007, jurytetty näyttely
-Kulttuuritoimiston galleria, Kouvola 2007
-TARU-tallin Galleria, Helsinki 2007, jurytetty näyttely, juryssä mm. kriitikko Otso Kantokorpi
-Kartano Galleria, Valkeala 2006
-Kustaan Galleria, Valkeala 2006

Yhteisnäyttelyt:

-Kymenlaakson valokuvataiteen aluenäyttely, Imatran taidemuseo 2011
-Aula- Galleria, Helsinki 2011
-Galleria Suutari Helsinki 2011
-Kymenlaakson valokuvataiteen aluenäyttely, Kotkan valokuvakeskus 2010
-Koskiston Taidekeskus, Kouvola 2012, 2010 ja 2009
-Kuusankoskitalo, Kouvola 2010 ja 2009
-Kustaan Galleria, Kouvola 2009
-Kouvolan Kirjaston Galleria, Kouvola 2008
-Valkealan Iltatähti, 2008 Valkeala
-Kuusankoskitalo, Kuusankoski 2007, 2011
-Porvoon Opisto, Porvoo 2007
-Suomen Paperitaidegalleria, Kuusankoski 2005
-Kouvolan Asematunneli, Kouvola 2004
-Kuusankosken kirjasto, Kuusankoski 2004
-Kustaan Galleria, Valkeala 2008, 2 x 2007, 2005, 2004, 2003, 2002, 2001

Näyttelyt ulkomailla:

-
Kunstikooli Gallerii, Haapsalu, Viro, 2008

Töitä esillä:

-Ympäristötilataideteos, Valkealan kunta / Suomen Puotimuseo, Valkeala 2008
-Ympäristötilataideteos, KSAO, Kulttuurialan toimipiste 2005-07
-Tykkimäen Huvipuisto, Kouvola
-Seinämaalaus, yhteistyö, Stora Enso, Summa
-Tilataideteos, KSAO, Kulttuurialan toimipiste 2005-2006
-Paras Käytäntö Oy - Best Practice Ltd, Helsinki
-Artes Graficas, Jinamar, Gran Canaria, Espanja
-Yksityisomistuksessa Suomessa mm. Eila ja Juhani Ahon kokoelmissa, sekä Saksassa, Englannissa, Ranskassa, Virossa ja Espanjassa


Sisustus ja Kuvataide PiaLii
Helsinki-Valkeala
tait.pialii@gmail.com